You can't understand how I could just kill a man

scarlett Marian Miracle vanderbilt
tottelee nimeä Scarlett tai Mimi
syntynyt 02.03.1987, Nottingham, UK
edustaa kauniimpaa sukupuolta, ♀
biseksuaali, naimaton & vapaa
työskentelee laulajana The Cosettes -nimisessä rockbändissä
harrastaa kuntonyrkkeilyä, kitaransoittoa ja karatea
perheeseen kuuluvat vanhemmat Harvey & Carol, vanhempi veli Victor (-85) & nuoremmat sisaret Brooklyn (-88) & Francesca (-91)
lemmikkinä mäyräkoira Tico
asustaa The Yellow Avenuella kolmen bändikaverinsa kanssa

They try to change me but they realize they can't

Scarlett Marian Miracle Vanderbilt syntyi konservatiivisen perheen toiseksi lapseks vuonna 1987 Nottinghamissa. Lieneekö syntymäpaikkakunta syy myös toiselle nimelle, tiedä sitä. Scarlett kasvatettiin kovaan kuriin ja nuhteeseen vanhoilliskristillisen perheen huomassa. Hän oppi kunnioittamaan vanhempiaan ja tarjoamaan apuaan myös tuntemattomille - vanhemmat tietenkin varoittivat myös niistä, jotka yrittivät käyttää sitä hyväkseen. Niinpä Scarlett ei koskaan lähtenyt epäilyttävien setien mukaan tai ottanut namusia tuntemattomilta ihmisiltä. Scarlettia seurasivat vielä perheen nuorimmaiset tyttäret Brooklyn ja Francesca. Scarlett oli elänyt vuotiaaksi itseään kaksi vuotta vanhemman veljen kanssa, mutta kiinnostui jo pienestä pitäen uudesta tulokkaasta, puhumattakaan itseään neljä vuotta myöhemmin putkahtaneesta pikkuprinsessasta. Scarlett onnistui omaksumaan isosiskon roolin jo hyvin nuorena ja kuten vanhemmat olivat opettaneet, sisarukset pitivät yhtä, eikä ketään hyljeksitty leikeissä, vaikka Victor joutuikin usein tyttövallan alle. Sisarukset oppivat myös jakamaan lelut keskenään ja toisinaan jonkun tytöistäkin oli leikittävä pojan roolia - useimmiten tämä oli tytöistä keskimmäinen, Brooklyn.

Lapsuus kului perheen kanssa, mutta tarhaikäisinä sisarukset alkoivat keräillä myös omia ystäväpiirejään - aina vain ei voinut olla pelkästään sisarusten kanssa, hulluksihan siinä tuli. Viimeistään ala-asteen alkaessa ystäväpiirit alkoivat muodostautua hieman erilaisiksi: Victor etsi muita jätkiä kaveripiiriinsä ja kokosi laajan sellaisen. Scarlett puolestaan piti muutamaa ystävää lähellä, mutta kaveripiirinsä laajana. Vanhimmalla tyttärellä olikin kovat odotukset perheessään: Harvey ja Carol määräsivät sen, kuka sai heidän kotiinsa tulla. Kieltoa saattoi osua jos kyseessä oli joku vanhempien mielestä "huligaanisempi" yksilö. Scarlett puolestaan sai hieman vapaammat kädet: jos hänen tarvitsi hoitaa koulutöitä tai vastaavia sellaisen ihmisen kanssa, jota hänen vanhempansa eivät suostuneet laskemaan omasta ovestaan sisään, saattoi Scarlett mennä näille, vaikka vanhemmat yrittivätkin pitää tyttärensä pois huonoista piireistä. Heidän nähdäkseen etenkin Scarlettista oli tehtävä mallikansalainen ja kelpo vaimoehdokas jollekin tulevaisuudessa. Scarlett ei vielä niin nuorena osannut muuta kuin myötäillä vanhempiaan, jotka tuntuivat asettavan hänelle aivan erilaisia odotuksia ja sääntöjä kuin muille sisarille.

Ala-asteen viimeisellä luokalla Scarlett kiinnostui musiikista ja alkoi harjoitella kitaransoittoa ja laulamista. Vanhemmat kustansivat tyttärelleen muutamat tunnit niin kitaransoitossa kuin laulussakin, mutta muutoin pitivät harrastusta hieman hullunkurisena. Yläasteella rakkaus musiikkia kohtaan vain kasvoi ja Scarlett opettelikin kitaransoiton koulun musiikintunneilla. Hän lauloi myös useassa koulun juhlassa niin yksin kuin toisten kanssakin ja liittyi jopa vuodeksi kirkon kuoroon. Kuoro olikin musiikkiharrastuksista ainoa, josta vanhemmat oikeastaan pitivät, mutta antoivat Scarlettin harrastaa kitaransoittoa ja yksinlaulua sillä uskoivat musiikin olevan vain ohimenevä vaihe. Vaan väärässähän he olivat. Lukion ensimmäisen luokan aikana Scarlett löysi uusia ystäviä - niin tyttöjä kuin poikia - samoine kiinnostuksenkohteineen ja pian koossa olikin pieni bändi, joka sai nimekseen The Cosettes. Scarlett alkoi hiljalleen erkaantua vanhemmistaan ja näiden opettamista etikettitavoista ja valehteli usein olinpaikkansa mennäkseen bänditreeneihin. Bändi oli aloittanut covereilla mutta taitojen harjaantuessa alkoivat he säveltää myös omaa musiikkia ja tekivät myös ensimmäiset livekeikkansa Scarlettin ollessa vasta seitsemäntoista.

Lukio muutti paitsi Scarlettin arvoja ja näkökulmaa elämästä mutta myös häntä itseään. Scarlettin ensimmäinen poikaystävä astui kuvioihin kuusitoistavuotiaana ja tämä oli sellainen herrasmies, että vanhemmatkin hyväksyivät hänet. Loppujen lopuksi kävi kuitenkin niin että puolen vuoden jälkeen Scarlett pisti suhteen poikki, sillä tajusi että jätkä oli hänelle liian vaisu. Samalla nuori neitokainen huomasi katselevansa myös oman sukupuolensa edustajia sillä silmällä. Pian hän hankkiutui myös suhteeseen toisen naisen kanssa, joskin lyhyeen sellaiseen. Tämä varmisti ainoastaan Scarlettin seksuaalisen suuntautumisen: hän ei lokeroinut itseään enää heteroksi tai kyseenalaistanut oliko mahdollisesti homoseksuaali vaan tuli siihen tulokseen, että oli biseksuaali. Tämä asia ja naisseikkailut tietenkin salattiin vanhemmilta - nämä kun olivat todellakin niin vanhoillisia, että repisivät pelihousunsa ja Scarlettin testamentistaan kun kuulisivat, että hän olisi koskaan vilkaissutkaan naista sillä tavalla.

Vaan elämä ei aina mennyt kuten suunniteltiin. Kun Scarlett tuli täysi-ikäiseksi, hän kertoi vanhemmille bändistään ajatellen, että hänen mielipiteellään ja haluillaankin olisi jotain merkitystä kun hän oli saavuttanut aikuisuuden kynnyksen. Mutta ei. Perheelleen ja lastensa kasvatukselle omistautunut isä musertui siitä, että hänen vanhin tyttärensä ei halunnutkaan lääkäriksi, juristiksi tai akateemikoksi kuten isä oli toivonut. Äiti otti uutiset vastaan hieman paremmin, mutta ei sentään kohtausta järjestämättä. Niin ollen Scarlett jatkoi toimintaansa bändissä, joka nousi pian julkiseen tietoisuuteenkin, kun suuren levy-yhtiön edustaja bongasi bändin kykyjenetsintäillasta ja tarjosi levytyssopimusta. Tie julkisuuteen avautui, mutta Scarlett päätti käydä lukionsa vielä kunnialla loppuun asti. Viimeinen pisara vanhemmille oli kun he saivat kuulla tyttärensä televisiohaastattelusta tämän seurustelleen aikanaan myös naisen kanssa. Scarlett heitettiin ulos perheen kodista, mutta rokkistaralle ei ollut vaikeaa löytää uutta kämppää, varsinkaan kun bänditoverit jakoivat sen hänen kanssaan.

Scarlett muutti bändikaveriensa kanssa saman katon alle ja porukalle löytyi talo Yellow Avenuelta. The Cosettes nousi pian hyvinkin suosituksi brittibändiksi ja myi ensimmäisellä levyllään platinaa. Levy-yhtiölle bändi oli kultasuoni ja keikkapalkkiotkin nousivat pian pilviin. Scarlettilla oli varaa kaikkeen, mistä hän ei voinut aiemmin kuvitellakaan. Hänellä oli varaa olla oma itsensä, pukeutua designervaatteisiin ja juhlia VIP-klubeilla. Bändin suosiosta huolimatta Scarlett piti jalat maan pinnalla ja kirjoitti tai soitti nuorimmaiselle sisarelleen usein. Ainoa ongelma oli se, ettei perhe halunnutettä kukaan pitää Scarlettiin enää mitään yhteyttä ennen kuin tämä hakeutuisi jonkinlaiseen hoitoon "ongelmastaan". Scarlett ymmärsi lopulta kuinka ahdasmielisiä hänen vanhempansa olivat eikä enää yrittänyt päästä takaisin perheeseen saati surenut asiaa. Nykyisin hän on vanhemmilleen tuntematon eikä hän halua enää itsekään tuntea vanhempiaan. Olo on parempi kuin koskaan.

 

Lips like liquorice, tongue like candy

Suosiosta huolimatta rokkineito on säilyttänyt jalkansa ja mielensä maanpinnalla eikä ole antanut menestyksen nousta hattuun. Scarlett on oppinut kantapään kautta, että on parempi olla oma itsensä kuin teeskennellä olevansa jotakin, mitä ei voisi ikinä olla. Hän on hyvin vahvaluonteinen persoona, joka uskalsi tavoitella unelmaansa ja se toteutui. Scarlett on pesunkestävä optimisti ja ajattelee mieluummin kaiken kääntyvän parhain päin kuin nurista nurkassa kurjuuttaan. Hän piristää mielellään muita ihmisiä ja hymyilee vaikka kaatosateessa seistessäkin. Toki on asioita, joille ei vain kykene hymyilemään, etenkään huonon päivän sattuessa eteen. Scarlett on kasvanut perheestään eroamisen jälkeen suhteellisen vapaasti ja laajentanut näkökulmiaan. Hän on kasvanut myös hiukan temperamentisemmaksi tapaukseksi, joka ei halua jättää asioita sikseen joskin jokin pistää ketuttamaan, vaan selvittää ne mieluusti mahdollisimman pian. Scarlett on ryhtynyt myös puhumaan paljon suorempaan, vaikka toisinaan saattaa ihan kohteliaisuudenkin vuoksi kierrellä totuutta kauniimmaksi, mutta arvostaa enemmän suoraan puhumista.

Scarlett on hieman pinnallinen arvostaessaan mieluiten merkkivaatteita ja etenkin korkokenkiä. Ja niitähän ei naisella voi olla liikaa. Isoilla tuloilla onkin helppo noutaa lähimmästä puodista uusimmat Blahnikit tai Choot. Sanottaisiinko näin, etä Scarlett on kenkäfriikki ja omistaa enemmän korkokenkiä kuin lenkkareita ja ballerinoja. Hän on ehtinyt jo tottua siihen, että rahalla saa ja hevosella pääsee - no, rautahevosella ainakin. Luksuselämä on sellaista, josta Scarlett on pitänyt, sillä hän voi olla vapaa, mutta samalla nauttia elämästään täysin rinnoin. Hän pitää itsensä kunnossa harrastamalla kuntonyrkkeilyä ja karatea. Scarlettilla onkin hyvä itsetunto ja hän arvostaa itseään juuri sellaisena kuin on. Merkkivaateostoksista huolimatta hän ei lue itseään diivaksi - vaikka shoppailu saattaa toisinaan karata hieman käsistä, hän ei ole unohtanut myöskään muiden auttamista ja osallistuu mielellään hyväntekeväisyystapahtumiin - oli sitten kyse treffeistä hänen kanssaan tai pienen keikan heittämisestä. Scarlett auttaa ihmisiä mieluusti myös oikeassa elämässä, vaikka naiselle itselleen avun pyytäminen saattaa toisinaan tuntua ylitsepääsemättömän vaikealta. Sisukas sissi kun yrittää selviytyä tilanteesta kuin tilanteesta itse. Vasta kun kaikki keinot on kokeiltu, hän voi pyytää apua. Eri asia tietenkin jos joku tarjoaa apua hänelle, se on helpompi vastaanottaa. Mikälie omanarvontunne sitten estää kysymisen...

Ulkoisesti vaaleaverikkö on sosiaalinen tapaus ja viihtyy mieluummin seurassa kuin yksinään, vaikka toisinaan se yksinolokin tekee terää. Scarlett lähtee harvoin yksinään mihinkään, joskin ostosreissut ovat poikkeuksia. Jos sitä lähdetään juhlimaan, lähtee koko bändi bilettämään läheisimpään tasoa omistavaan yökerhoon tai jos tiedossa on hienompia juhlia, ottaa nainen aina kavaljeerin mukaan pitämään seuraa - useimmiten mukaan lähtee joku bändikavereita tai läheisistä ystävistä. Ystävänä Scarlett onkin lojaali ja rehellinen, eikä viitsi valehdella päin naamaa mistään, muttei myöskään kuuluttele yksityisasioitaan kaikille ystävilleen. Hän vaatii sen oman pienen tilansa (myös siellä mielen sisällä), jonne kellään muulla kuin hänellä itsellään ei ole asiaa. Toiset asiat hän vain tahtoo pitää omassa tiedossaan, sillä nykyisin kaikki juorut ja huhutkin kantautuvat tavalla tai toisella juorupalstojen toimittajille meheviksi lööpeiksi. Ja kun asiaa paisutellaan tarpeeksi, se tarkoittaa sitä, että myös muut uskovat niin. Tästä syystä Scarlett onkin hieman varovaisempi liikkuessaan ulkona oli sitten yksin tai jonkun kanssa. Ja eritoten silloin kun tietääkin herättävänsä huomiota. Toisinaan hän saattaa vetäistä aurinkolasit päähän pilviselläkin säällä ja toisinaan taas lähteä ulos ilman sellaisia. Scarlett viihtyy mieluiten vapaalla jalalla yökerhoissa tanssimassa, mutta juo itseään harvemmin humalaan asti. Yksi tai muutama, mutta ei juurikaan kaatokännejä.

Mitä sitten tulee siihen tunnepuolen elämään, on Scarlett kumppanina varmasti yksi parhaimmasta päästä, mutta siinäkin on jujunsa. Vaaleaverikköä on hieman vaikeahkoa saada vakiintumaan, vaikka hänellä ei ole mitään sitä vastaan. Scarlett nauttii mieluusti flirttailusta ja on hyvinkin avoimesti biseksuaali, eikä häpeile itseään. Hän ei loukkaannu, vaikka vastapuoli saattaisikin olla hetero, sillä kaikkihan on vain harmitonta flirttiä, eikös? Nainen pitää vapaudentunteestaan, sillä eli vanhempiensa luomassa "vankilassa" niin monta vuotta, että vasta heistä erottuaan elämä on alkanut kunnolla maistua. Omalla tavallaan kiltistä naapurintytöstä on kuoriutunut villikissa, joka sähisemisen sijasta mieluummin kehrää. Scarlett ajautuu toisinaan hieman mustasukkaiseksikin, mutta ei pidä kuitenkaan kumppaniaan hihnan päässä. Luottamushan se on suhteen pohja. Tosin Scarlettin luottamuskin täytyy ansaita ja jos sen menettää, sitä ei tule saamaan takaisin - tai voi olla, mutta hyvin vaikeaa polkua pitkin. Vaaleaverikkö rakastaa ottaa hetkestä kaiken irti ja pitää aina kalenterissaan tilaa pienille spontaaneille teoille - toisinaan pieni tosin saattaa vaihtua road tripiksi Skotlantiin tai äkkilähdöksi Espanjan aurinkoon.

 

When I grow up I wanna be famous, I wanna be a star, I wanna be in movies

- 176cm, vaaleat hiukset, siniset silmät
- Avoimesti biseksuaali, myös julkisuudessa
- Scarlettilla on ruskea vyö karatessa
- Lähin sisarussuhde Francescaan, jolle toimii ikään kuin esikuvana
- The ääni

- Ei polta, nauttii alkoholia kohtuullisesti, harvemmin humalatilaan asti
- Ajelee pitkin Lontoota punaisella Ferrari Spiderilla

- Haluaisi mieluusti kokeilla taitojaan myös näyttelijänroolissa

THE COSETTES DISCOGRAPHY

Albumit

Raise It Up (2007)
Just Walk Away (2009)
Exceptions (2010)

Singlet

Rockstar-demo (2006, omakustanne)
Never Do This (2007)
Raise It Up (2007)
Don't Say You're Sorry (2009)
Gold Digger (2009)
Just Walk Away And Smile (2009)
No One Believes You (2010)

ohjaksissa: valerie -- kuvissa: katie cassidy -- @ London calling